13 maaliskuuta, 2012

Tein sen!

Eilen ensimmäinen päivä salilla! Hianoo oli, vaikka enimmäkseen kattelin vaan paikkoja ihmettelin millaseen solmuun missäkin laitteessa pitäisi itsensä laittaa. Lopuksi infrapunasaunaan ja subin kautta kotiin. Toivotaan että kiinnostus pysyy kauemmin kuin tämän viikon. Nyt kaurapuurot naamaan, lenkille korsettijumppaan ja hotvenyttelyyn! PS: -6kg olis tarkotus saada kesään mennessä hukattua. ;)

12 maaliskuuta, 2012

Anniina vs kuntosali

Tänään se alkaa! Kauhulla jo odotan salineitsyyteni viemistä. Kyllä! En vielä 23 vuoteen ole käynyt salilla muuta kuin puhumassa puhelimessa ja istuskelemassa laitteissa paikkoja varaamassa. Ajattelin repäistä ja hankkia vuoden jäsenyyden Tampereen Lady Linelle. Ehkä sitten saisin pakotettua itseni sinne, kun rahat automaattisesti katoavat tililtäni. Sain onneksi houkuteltua vielä yhden kaverin hankkimaan jäsenyyden sinne. Eli jos oma mielenkiinto lopahtaa ensimmäisen viikon jälkeen, on ainakin muutama orjapiiskuri pakottamassa takaisin hikoilemaan.
Olen henkeen ja vereen ollut aina lenkkeilijä ja sitä mieltä että se on riittävää liikuntaa. Kauhukseni on tullut nyt talven aikana huomattua että ei se ole. Tietenkin siihen voi vaikuttaa "hieman" vähempi lenkkeily näin talviaikaan, kun oli niin kylmä ja liukasta ja satoi lunta ja oli tiistai ja ja ja.... Vaikka laatikot ovat täynnä zumba-dvd:itä ja sängyn alla mitä omituisempia välineitä millä voi vetää itsensä solmuun sixpackin toivossa, löytyy aina jotain mielenkiintoisempaa tekemistä. Hmmm... esimerkiksi Lidlin lauantain tarjouslehtisen selailu! (3 euron maustehylly itämaisilla täyttö maustepurkeilla)  PAKKO SAADA!
                     Tekosyyt nurkkaan ja ovelle "ei mainoksia" kyltti. Nyt liikkuun!


viimeinen houkutus

Tänään olisi se päivä kun pitäisi aloittaa salilla käyminen ja terveellisemmät elämäntavat!
Eilen sitten vähän kokkailtiin herkuttelun päättäjäisjuhlissa. :P Nyt jo ikävä kaikkea rasvamössöö!

Kesä suunnitelmia

Suunnitelmissa olisi lähteä heinäkuussa kiertämään Eurooppaa asuntoautolla sen verran, kuin kahdessa viikossa vain ehtii. Kuitenkaan ratin takana emme haluaisi istua koko kahta viikkoa, vaan myös rentoutua ja nauttia.  Onko jollain hyviä vinkkejä tai omia matkakertomuksia missä kannattaisi poiketa? :) Matka alkaisi ruotsista Göteborgista, jossa käymme sukulaisia moikkaamassa ja summerburst festivaaleilla juhlimassa! ;)